Menin eilen illalla nukkumaan about 22. Nukuin hyvää ja syvää unta kun jälleen heräsin 4:ltä Taas vessaan. Ja takasin nukkumaan, ja nukahdinkin uudestaan melko nopeasti. Herätys oli kello 6.30 eli unta tuli reilut 8 tuntia. Herätys oli hieman tuskainen sillä oli aika hankalaa nousta lämpimästä sängystä. Kuitenkin Kylmä koulumatka piristi kummasti jälleen. Vireystila oli kokopäivän hyvä toisinkuin tarkaavaisuus tunneilla. Unta en muista nähneeni yöllä elikkäs jälleen rem- uni on luutavammin iskenyt.
Luulen että biologinen kelloni on aika outo sillä jos minulle tulee vessahätä yöllä, herään aina klo. 4:n paikkeilla. Muutenkin tuntuu että heräilisin useamminkin samaan aikaan. Se voi viitata siihen että siihen aikaan rem- Uni vaihtuu kevyeen uneen sillä siirtymä vaiheessa saatetaan herätä mutta sitä ei usein aamulla muisteta. Ja rem- unta nähdään eniten aamulla yöllä. Täten voin todeta että neljän aikaan yöllä siirryn rem unesta kevyeen uneen.
Noh hyvin nukuit :D
VastaaPoistaAikä jännä tuo herääminen aina 4 paikkeilla. Hieno yhdistys tuo REM-unesta kevyeeseen uneen siirtyminen tuohon heräilyyn. Voihan se kai tietysti johtua jostain muustakin, mutta tuo kuulostaa kyllä fiksulta.